Linkki kotiopetusaiheiseen haastatteluun

Minua haastateltiin taannoin Lokakuun liikkeen sivuille kotiopetuksesta:

http://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/kotikoulu-on-oiva-vaihtoehto

Lokakuun liike kiinnostui asiasta, koska lastensuojelu- ja huoltajuuskiistoissa kotiopetusta pidetään yleisesti epäilyttävänä seikkana, jota voidaan käyttää oikeudessa yhtenä lisätodisteena vanhemman kelvottomuudesta. Esimerkiksi edistymistä valvova opettaja, koulun rehtori tai lapsen mielenterveysongelmia hoitava lääkäri saattaa tehdä lastensuojeluilmoituksen kotioppijasta. Koulunkäynti on niin vahva normi, että jopa psykologi saattaa kuvailla koulua "lapsen luontaiseksi ympäristöksi" (aika ironista, kun ottaa huomioon ihmisen kehityshistorian pituuden ja sen, että koulua on Suomessa laajemmin käyty vasta puolisentoista sataa vuotta), ja tokihan lapselle on haitallista olla poissa luontaisesta ympäristöstään?

Lastensuojeluviranomaisten edessä ja armoilla tavallinen kansalainen tuntee kipeästi voimattomuutensa. Yksityinen ihminen järjestelmää vastassa - lopputulos on aika varmasti ennustettavissa! Niinpä useat perheet ovat joutuneet alistumaan painostuksen edessä ja keskeyttämään kotiopetuksen ainakin siksi aikaa, että esimerkiksi lastensuojeluilmoituksen aiheettomuus on todettu. Joskus uhka on pitempiaikainen, jos lapsi tai nuori vaikkapa kärsii mielenterveysongelmista, ja silloin kotiopetus voi loppua kokonaan. Edes mielenterveysongelmien paheneminen koulussa ei - tietenkään! - ole todiste siitä, että kyseisen lapsen olisi parempi käydä kotikoulua...

Tässä yhteydessä tuli mieleeni kokemus Asperger-nuorten sopeutumisvalmennusleiriltä muutaman vuoden takaa. Oma nuoremme oli leiriläisistä ainoa kotioppija ja sattumoisin ilmeisesti myös ainoa, joka ei käyttänyt mitään psyykenlääkitystä... Muilla oli lähinnä masennuslääkityksiä pitkäaikaisen - usein jo ensimmäisellä luokalla alkaneen - koulukiusaamisen oireiden hoitoon ja lääkityksiä Aspergeriin usein liittyvän tarkkaavuushäiriön hoitoon.

Kun tekstin tuottaminen on vaikeaa

Tarinoiden keksiminen ja oman tekstin tuottaminen käy joiltakuilta lapsilta kuin luonnostaan, mutta jotkut tarvitsevat etenkin aluksi paljon apua. Meillä kirjoittaminen ei ole ollut helppoa kummallekaan pojista; aiheiden ja ideoiden keksiminen on ollut vaikeaa ja käsin kirjoittaminen vastenmielistä ja hidasta.

Loin Poikien kirjoituksia -blogin (johon johtava linkki on sivupalkissa) julkaistakseni siinä poikien kotiopetusvuosina kirjoittamia tekstejä. Olen ylpeä heidän kirjallisen ilmaisunsa kehittymisestä vuosien mittaan, ja vanhempi poikahan saikin päättötodistukseensa äidinkielestä täyden kympin!

Aluksi koetimme perinteistä keinoa, kun tarinaideoita ei tahtonut syntyä poikien omassa päässä: he saivat leikata lehdestä jonkin kuvan ja koettaa kirjoittaa siitä - tai sitten minä valitsin kuvan, josta täytyi kirjoittaa vähintään tietty määrä virkkeitä, lapsen iän mukaan. Se ei meillä kuitenkaan oikein toiminut. Kuvat eivät tuntuneet antavan juurikaan ideoita.

Paremmin toimi tuttujen satujen ja tarinoiden uudelleen muokkaus, josta Poikien kirjoituksia -blogissa (https://poikienkirjoituksia.blogspot.fi/) on esimerkkejä. Mielestäni se on hyvä tapa opetella tarinan luomista! On mahdollista aloittaa myös yksinkertaisesti tutun sadun kertomisesta omin sanoin. Erityyppisiä tekstejä lukemalla ja erityyppisiä tarinoita uudelleen muokkaamalla lapsi oppii samalla hallitsemaan eri tyylilajeja.

Jos lapsella on erityinen mielenkiinnon kohde, sitä kannattaa käyttää hyväksi. On helpompi keksiä kirjoitettavaa, kun aihe on tuttu, ja tietenkin kiinnostavasta aiheesta on mukavampi kirjoittaa. Niinpä huomaatte, että meidän vanhemman pojan kirjoituksissa toistuu usein eräs aihepiiri... :)

Nyt, lukiessani uudelleen vanhemman pojan tarinoita vuosien jälkeen, on vaikea uskoa, että kirjoittaminen on ollut - ja on vieläkin - hänelle hankalaa ja vastenmielistä! Toisaalta lukijalla ei ole aavistustakaan, kuinka monta kyyneltä ja työtuntia pienenkin jutun kirjoittamiseen on kulunut... Yhtenä päivänä poika jaksoi yleensä kirjoittaa vain muutaman rivin, ja minun piti olla vieressä auttamassa. Kunkin uuden lauseen ideoimisessa ja sanoiksi sorvaamisessa oli työtä senkin jälkeen, kun ensiksi oli yhdessä keksitty kirjoituksen aihe ja hahmoteltu jonkin verran rakennetta.

Peruskoulun päättötutkintoon kuuluvat kirjallisuusaiheiset aineet poika sai kirjoittaa tietokoneella, mikä helpotti mekaanista puolta. Nuoremmalle pojalle kirjoittamisen mekaaninen puoli ei ole ollut yhtä vaikeaa, mutta häneltäkin syntyy paremmin juttua tietokoneen näppäimistöllä.

Oma elämänkatsomustiedon opetussuunnitelma

Uusimman ajan maailmanparannusaatteita ja -liikkeitä käsittelevä työ.

Jo ennen kuin perheessämme alkoi kokoaikainen kotiopetus, ehdin opettaa useiden vuosien ajan elämänkatsomustietoa kahdelle vanhimmalle, "tavallista" koulua käyvälle lapselleni. Kunnassamme ei siihen aikaan ollut muita uskontokuntiin kuulumattomia oppilaita, joten koulu ei tarjonnut elämänkatsomustiedon opetusta. Esikoisen ensimmäisenä kouluvuonna hänet yksinkertaisesti vapautettiin uskonnonopetuksesta, eikä tilalla ollut muuta opetusta; uskontotunnit pidettiin päivän aluksi, joten hän saattoi vain mennä tuntia myöhemmin kouluun. Asuimme kätevästi lähellä koulua, joten järjestely oli mukava.

Seuraavana vuonna opettajalle oli selvinnyt asia, jota minäkään en ollut tiennyt, että uskonnonopetukseen osallistumattomalle lapselle oli tarjottava jonkin muun aineen opetusta uskontotunnin ajan. Pienessä kyläkoulussa sellainen olisi ollut käytännössä vaikea järjestää, enkä nähnyt siinä mitään järkeäkään - lapsillani kun ei ollut erityistä tarvetta lisäopintoihin tai tukiopetukseen missään aineessa! Neuvottelin silloisen elämänkatsomustiedon ylitarkastajan Pekka Elon kanssa, miten tilanteen voisi parhaiten hoitaa. Hän esitti yhdeksi mahdollisuudeksi, että opettaisin elämänkatsomustietoa kotona, jolloin lasten ei tarvitsisi lainkaan mennä kouluun uskontotuntien ajaksi.

Kunnassamme ei ollut elämänkatsomustiedon opetussuunnitelmaa lainkaan - sellaista kun ei ollut koskaan tarvittu! Niinpä vetäisin hatusta ensimmäisen vuoden elämänkatsomustiedon opetussuunnitelman ja vein sen opettajalle heti seuraavana päivänä! Valitsin kullekin vuodelle teeman ja laadin syksyisin suunnitelman, jonka mukaan etenimme. Keväisin veimme lasten "opinnäytekansiot" - nykyään kai sanottaisiin portfoliot? - opettajan katsottavaksi. Lapset itse olivat hyvin ihastuneita kansioihinsa, joihin kertyi monen vuoden aineistot, ja esittelivät niitä innokkaasti vieraillekin!

Myöhemmin jatkoin kotiopetuksessa samojen opetussuunnitelmien pohjalta nuorempien lasten kanssa. Loppuvaiheessa kunnallakin oli jo oma elämänkatsomustiedon opetussuunnitelma, ja sain todeta, että omat suunnitelmani kattoivat oikeastaan kaikki siinä mainitut alueet ja kysymykset. Kunnan ainoassa koulussa on nyt kahden vuoden ajan ollut elämänkatsomustiedon ryhmä, ja olen saanut todeta, että oma opetukseni oli paljon perusteellisempaa, yleissivistävämpää ja vaativampaa...

Luovutan seuraavat, laatimani eri vuosien opetussuunnitelmat vapaasti käytettäviksi ja muokattaviksi. Suunnitelmat eivät ole tiettyyn vuosiluokkaan tai ikäkauteen sidottuja; olihan meidänkin kotiopetusryhmämme koko ajan "yhdysluokka", kun mukana oli hyvinkin eri-ikäisiä lapsia. Aiheiden käsittelyssä otetaan luonnollisesti huomioon lapsen kehitystaso.

1. VUOSI - Kansojen suullinen perinne ja vanhat uskomukset

- intiaanit (tämä muuten on suomen kielessä edelleen korrekti nimitys!)
- pohjoiset kansat
- saamelaiset
- muut suomensukuiset kansat
- Skandinavia ja Baltia
- muu Eurooppa
- Saharan eteläpuolinen Afrikka
- Pohjois-Afrikka ja Lähi-itä
- Kaukoitä
- Australian ja Tyynenmeren alkuperäiskansat

2. VUOSI - Euroopan ja lähialueiden kulttuurihistoria

- juutalaisuus
- arabimaailma ja islam
- antiikin Kreikka
- antiikin Rooma
- Bysantti
- keskiaika
- renessanssi
- valistusaika
- Ranskan suuri vallankumous
- uusin aika

3. VUOSI - Uusimman ajan maailmanparannusaatteet ja -liikkeet

- sosialismi
- rauhanaate
- ihmisoikeusliikkeet
- ympäristöliikkeet

4. VUOSI - Raamattu

- Vanha Testamentti
- Uusi Testamentti

5. VUOSI - Ihminen yhteisössä

Ihminen osana luontoa ja osana ihmisyhteisöä
- mikä tekee ihmisestä ihmisen?
- mikä ihmisessä on eläintä?
- ihmisen perustarpeet
- työn merkitys ihmiselle ja yhteiskunnalle
- voiko ihminen hallita luontoa?
- kilpailu vai yhteistyö?
- kieli yhteydenpitovälineenä
- yksilö vai yhteisö?
Etiikan ja kriittisen ajattelun perusteita
- mistä voi tietää, mikä on oikein ja väärin?
- mitä on totuus?
- pyhittääkö tarkoitus keinot?
- ihmisoikeudet
- yhteisön normit
- hyvät tavat eri aikakausina ja eri kulttuureissa
- kenellä on oikeus päättää?
- miten meihin vaikutetaan?
- propaganda, manipulointi ja mainonta
- hegemonia

6. VUOSI - Uskonnot ja uskonnottomuus maailmassa

- mitä uskonto on?
- maailmanuskonnot
- uskonnottomuus

7. VUOSI - Kristinuskon historia

- varhaiskristillisyys
- ristiretket
- luostarilaitos
- noitavainot
- lähetystyö

8. VUOSI - Suuria kysymyksiä

- tieto ja tutkimus, tieteellinen ajattelu, kriittisyys
- luonnollinen ja yliluonnollinen
- elämän synty, elollinen - eloton
- syntymä, elämä, kuolema
- maa ja maailmankaikkeus
- tulevaisuus

9. VUOSI - Kristinuskon suuntauksia Suomessa

- evankelis-luterilainen kirkko
- kirkon sisäiset herätysliikkeet
- ortodoksinen kirkko
- katolinen kirkko
- vapaakirkko
- helluntailiike
- jehovantodistajat

Lisäksi joka vuosi käsiteltiin ajankohtaisten vuotuisjuhlien, esimerkiksi joulun ja pääsiäisen, uskomuksia ja perinteitä. Kaikkia kokonaisuuksia tutkittiin monipuolisesti ja elämyksellisesti: lukien kirjoja, katsellen elokuvia, laulaen, leikkien, askarrellen, näytellen, tehden vierailuja ja niin edelleen. "Opinnäytekansioihin" kerättiin muun muassa lasten piirroksia ja heidän kokoamiaan tietosivuja sekä valokuvia askarteluista ja roolileikeistä.

Nykyään tarvitaan suunnitelma vielä 10. vuodeksi, koska esikoulusta on tullut osa oppivelvollisuutta.

Erään opettajan sisäinen maailma

Minua haastateltiin takavuosina koulun ja kodin yhteistyöstä Yhteishyvä-lehden artikkeliin - kaksi vanhinta lastanihan ovat käyneet "ihan tavallista" koulua. Kerroin muutamia kokemuksiani tapani mukaan hyvin neutraalisti ja asiallisesti, ja ne julkaistiin varsinaisen artikkelin ohessa "sivulaatikossa". Pian lehden ilmestymisen jälkeen sain nimettömän kirjeen joltakulta opettajalta, joka purki kaiken vuosien mittaan kertyneen turhautumisensa minuun.

Julkaisin kirjeen 24. 4. 2015 Suomen kansan härskimpää kansanperinnettä esittelevässä "Katoavaa kansanperinnettä"-blogissani (https://katoavaakansanperinnetta.blogspot.fi/). Mutta koska aiheena on koulu sekä kodin ja koulun "yhteistyö", se sopii aiheensa puolesta myös tänne - ja valaissee osaltaan nihkeää suhtautumistani koulumaailmaan...

Jäljennän kirjeen tähän kirjoitusvirheineen kaikkineen - enkä malta olla kommentoimatta (valitettavasti Yhteishyvä-lehden nettisivut ovat muuttuneet enkä enää löydä kyseistä artikkelia, jotta voisitte itse arvioida, oliko kirjoittajalla syytä tuohtumukseensa):

"Hyvä Taina!

Minulla nousivat karvat pystyyn ja pulssi kohosi, kun lun 'Asiaa opettajalle' -jutun Yhteishyvästä. Hämmästyin käsitystäsi hyvän yhteistyön aloittamisesta opettajan kanssa. Jos tutustumispäivänä yllättäen istahdat luokan perälle seuraamaan, että mitä tilaisuudessa tapahtuu, niittaat tällä epähienolla teolla epäilyksen lapun luokan seinälle. Päivä on tarkoitettu tuleville ekaluokkalaisille! Sinähän olet jo koulusi käynyt? Vanhemmille jaetaan muuta, tärkeätä tietoa koulun muissa tiloissa, ainakin meilläpäin.

[Kyseinen tapaus sattui, kun menimme tutustumispäivänä ensimmäistä kertaa meille outoon kouluun ja tapasimme aivan tuntemattoman opettajan. Lastemme aiemmassa koulussa oli ollut normaalia, että vanhemmat olivat jääneet koko tutustumispäivän ajaksi luokan perälle istumaan ja tutustumispäivä oli ollut tarkoitettu yhtä lailla vanhemmille kuin lapsille. Kun lähikoulumme lopetettiin, vanhemmille ei tarjottu minkäänlaista tilaisuutta tutustua lasten uuteen kouluun, sen tiloihin, tapoihin tai opettajiin. Myöskään tutustumispäivänä ei vanhemmille ollut mitään tiedotustilaisuutta. Onko ihme, jos halusin saada edes jonkinlaisen käsityksen siitä, mihin lapseni oli menossa? Moni muu vanhempi halusi samaa, mutta uskalsi jäädä luokkaan vasta minun näytettyäni esimerkkiä. Yleensä opettajat valittavat, että vanhemmat eivät ole tarpeeksi kiinnostuneita lapsensa koulunkäynnistä - mutta eipä kiinnostustakaan näköjään arvosteta!]

Opettaja tutustuu tuleviin oppilaisiinsa - hän haluaa tehdä sen ihan rauhassa, ilman ylimääräisiä silmäpareja, ilman näytösluontoisuutta. Hän haluaa olla oma itsensä ja toivoo, että lapsetkin olisivat. Vanhemmat ovat tässä tilanteessa liikaa, yksikin vanhempi.

[Miksi vanhemmat eivät sitten olleet edellisessä koulussa "liikaa", vaan heidät toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi?]

Täytyy uskaltaa jättää oma 'pienokaisensa' pariksi tunniksi uuden opettajan huostaan. Ei siellä mitään niin pahaa tapahdu, että äidin täytyisi olla mukana.

[Kirjoittaja siis epäilee minua ylisuojelevuudesta?]

Johtuiko epäilyksesi omista ikävistä koulukokemuksistasi vai olitko liikkeellä negatiivisten huhujen perusteella? Tätä kannattaa pohtia. Olihan sinulla tietoa jo vanhempien lapsiesi perusteella asioista.

Voin sensijaan kertoa, että et ole ainut lisäpaine lajissasi nykyopettajalle. [!] Opettajilla on nykyään valtavia paineita, uudempaa termiä käyttääkseni, valtavia haasteita työssään, jonkalaisia ei ole ollut esim. 10-15 vuotta sitten.

Joitakin esimerkkejä: HENKILÖKOHTAISET OPETUSSUUNNITELMAT (HOJKS) heikosti menestyville eri oppiaineisiin (seuranta kerran pari vuodessa, kirjallinen päivitys vanhempien ja erityisopettajan kanssa ja tietysti jatkuva yhteydenpito vanhempiin sekä yksilöllinen opetus siinä sivussa, muun työn ohessa). OPPIMISSUUNNITELMAT mm. ulkomaalaistaustaisille oppilaille (samat lisätehtävät kuin edellä). KOULUN UUDET OPETUSSUUNNITELMAT on laadittu kahteen kertaan lyhyen aikavälin sisällä. Opettajat ovat tehneet tämän valtavan työn työajan ulkopuolella, tuntien aikana!! tai ties koska. INTERNET on tullut isoksi lisärasitukseksi - sähköpostit on luettava päivittäin ja niihin on tietysti vastattava mieluiten heti. Lasten vanhemmilla on ilmeisesti aikaa puuhastella kirjeiden parissa työajallaan.

[Vanhempien yhteydenotothan ovat opettajan kannalta tietenkin aikaa vievää "puuhastelua"?]

Opettajat sensijaan eivät voi tuntien aikana istua tietokoneen ääressä. Se työ tehdään vasta päivän päätyttyä. Lisäksi omassa kunnassani kaikki koulutustiedot, kyselyt, jopa omaa koulua koskevat tiedotteet tulevat sähköisessä muodossa. Ajan hermolla täytyy pysyä ja istua koneen ääressä. Välitunnit ovat valmistautumista seuraavaan tuntiin; valvontoja, neuvotteluja, puhelinyhteyksiä ja lepoakin. Joistakin VANHEMMISTA on tullut aggressiivisia omien elämäntilanteidensa myötä. MIELENTERVEYSONGELMAT kodeissa, vanhemmilla, ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti. Tämä näkyy koulussa, lapsissa. Ongelma on todella iso, se näkyy joka päivä: on ahdistuneisuutta, häiriköintiä, läksyt tekemättä, päänsärkyä, vatsan kipeyttä, itkuherkkyyttä, poissaoloja paljon, lapsi saattaa olla 'henkisesti poissaoleva' jne... eri lapsilla eri oireita. OPETTAJAN TULEE KYETÄ OLEMAAN psykologi, sosiaalityöntekijä, lääkäri, äiti, isä ja ennen kaikkea vahva aikuinen ja opettaja.

[Luulisi, että opettaja siis ilahtuisi aktiivisista vanhemmista, jotka ovat positiivisesti uteliaita lapsensa uuden koulun suhteen!]

KAIKISSA KOULUISSA EI OLE OMAA KURAATTORIA, omaa PSYKOLOGIA tai edes ERITYISOPETTAJAA päivittäin. LÄÄKÄRISTÄ omalla koululla nyt puhumattakaan. RAHATILANNE on aika tiukka monissa kunnissa. OPPIMATERIAALEISTA on pulaa, jopa OPPIKIRJOISTA ja OPETTAJAN OPPAISTA eri oppiaineissa. OPETUSTEHTÄVIIN tulee koko ajan UUSIA ASIOITA, jopa UUSIA OPPIAINEITA (esim. fysiikka-kemia alakouluun - ent. ala-aste). TIETOKONEISIIN kunnissa kyllä löytyy rahaa!

Ensi syksystä alkaen VANHEMMILLE TULEE TARJOTA ON-LINE -TIEDOT oppilaan menestymisestä kokeissa ja kaikesta muusta arvosteluun vaikuttavasta internetin välityksellä päivittäin, tietysti työajan ulkopuolella. Lasten ei enää tarvitse huolehtia esim. koetietojen viemisestä vanhemmlle. (Minkälaisia aikuisia näistä kasvatetaankaan?) Tämä on tulossa myöhemmin kaikkiin kouluihin, jos ei vielä ole käytössä. Opettajat tiedostavat nämä paineet.

LISÄKOULUTUSTARVE on opettajilla em. syistä suuri. Se tapahtuu joko omalla ajalla la-su, tai työpäivien aikana, jolloin työtaakka on kaksinkertainen - yleensä epäpätevä sijainen tarvitsee tarkat kirjalliset ohjeet jotta voi selvitä työstä. Niiden laatiminen vie aikaa. Useimmiten koulutukseen kuluu myös omaa rahaa, koska alallamme ei tunneta ns. päivärahoja. KOULUTTAUTUMINEN on siis omasta innostuksesta lähtevää, jopa usein Kesäyliopistossa taaapahtuvaa ja kallista.
Kaiken edellä luetellun lisäksi (nuo olivat vain joitakin esimerkkejä viime aikoina tulleista lisätöistä) opettajan tulee pysyä tasapainoisena (mahdollisesti myös oman perheen vanhempana), ymmärtäväisenä tukijana, jopa vanhempien terapeuttina ja kyetä tekemään sellaistakin kuin OPETUSTYÖTÄ SÄÄNNÖLLISESTI.

Kun sitten on pitänyt VANHEMPAINVARTIT ja -ILLAT, käynyt vuorollaan VANHEMPAINYHDISTYKSEN kokouksissa, osallistunut KOULUN MONIIN TAPAHTUMIIN (kokeiden ja tuntien valmistelun, kokeiden korjausten, oppimateriaali- ja oppikirjatilaustyön, opettajakokousten, päiväkotiyhteystyön, todistusten kirjoittamisen, lausuntojen laatimisen, tutkimuskyselyihin vastaamisten, oppilashuoltotyön yms. jälkeen), keväällä alkaakin RETKIVALMISTELU (joita on toki voitu tehdä pitkin vuottakin). Sitten vielä toukokuussa 1-2-luokkien opettajilla on ohjelmassa sinänsä kiva päivä; TULEVIEN EKALUOKKALAISTEN TUTUSTUMINEN KOULUUN. Voipa olla, että opettaja alkaa olla melko lailla puhki ja loman tarpeessa. Mielentila saattaa olla herkkää lajia. Onkohan mukavaa saada utelias äitiluokan perälle tarkkialemaan, miten opettaja tutustuu hänen kullannuppuunsa? Eihän sinullakaan käy tarkkailijoita kotonasi katsomassa, miten kasvatat lapsiasi (ellet ole lastensuojelun asiakas)?

[Minäkään en käy opettajan kotona katsomassa, miten hän kasvattaa lapsiaan. Mutta julkista opetusta saa kuka tahansa käydä tarkkailemassa - muulloinkin kuin tutustumispäivänä - ellei jossain tilanteessa ole erityistä perustetta kieltää sitä.]

Huomaatko, että jos yhteistyö kangerteli ekaluokan aikana, vika saattoi olla sinussa? Käytöksesi oli ehkä liian tungettelevaa alussa - tarkoituksellisen yllätyksellinen.

[Paitsi että opettaja, joka oli pitkään opettanut paikkakunnalla, myös kyläkouluissa, varmasti tunsi kyläkouluilla vallinneen käytännön, että vanhemmat jäivät tutustumispäiväksi seuraamaan opetusta! Tietenkin hän saattoi yllättyä, että joku halusi tuoda tämän kodikkaan tavan mukanaan.]

Opettajalle saattoi tulla epävarma olo, tai sinusta jäi suorastaan huono maku. Olisikohan sinun syytä keksiä itsellesi muita harrastuksia päivän ajaksi? Kotikunnassasi on varmaan vanhuksia, jotka kaipaavat apuasi ja seuraasi. On varmasti myös pienten lasten äitejä, jotka tarvitsevat aktiivisuuttasi arjessa. Otapa yhteyttä kunnan viranomaisiin, jos sinulla on liikaa aikaa! Ei ole hyvä tunkeutua kouluun, jos ei ole pyydetty, vaikka sinne onkin luvallista mennä.

[Vanhemman on siis parempi kiinnostua mistä tahansa muusta paitsi oman lapsensa uudesta koulusta? Jopa tutustumispäivänä vanhemman ilmaantuminen kouluun koetaan "tunkeutumiseksi"!]

Vanhemmat lapsesi ehkä ihan oikeasti häpeävät sinua, jos olet ryhtynyt maanvaivaksi. Koulu ei ole suojatyöpaikka, eikä myöskään työn avulla itselleen terapiaa hakevien paikka. Annetaan rauha omille lapsille olla vähän aikaa erossa äidistä ja isästä itsenäistymässä ja sosiaalistumassa muiden lasten joukossa! Kyllä koulusta pyydetään apua, kun sitä tarvitaan. (Lapset voivat itse opetella päällystämään kirjoja muovilla.)

[Tuo viimeinen heitto viittasi kertomaani, että olin auttanut pikkuruista kyläkouluamme kirjojen päällystämisessä. En siis oppilaiden kirjojen - ne hoiti jokainen edelleen kotonaan - vaan opettajan käsikirjastoon kuuluvien oppimateriaalien. Kyläkoulu vaatii vanhemmilta talkoohenkeä, ja halusin tarjota opettajalle apuani jossain, minkä tiesin osaavani; opettajalla kun oli peräti neljä luokkaa opetettavanaan yhdysluokkana. Kiitos arvostuksesta, nimetön kirjoittaja!]

Haluan vielä tuoda esille muutamia tärkeitä seikkoja:
Sinulla ei välttämättä ole tietoa luokan muiden oppilaiden ongelmista. Olivatpa ne sitten oppimiseen tai käyttäytymiseen, vaikeisiin kotioloihin tms. liittyviä. Opettajaa sitoo täysi vaitiolovelvollisuus tällaisissa asioissa. Hänellä saattaa olla täysi työ em. asioiden kanssa. Kaikki tuollainen aiheuttaa valtavasti lisätyötä; yhteydenottoja, paperityötä ja raskautta päivittäisessä tuntityöskentelyssä. Töiden delegointi oppilaiden vanhemmille tässä tilanteessa voi tuntua vastentahtoiselta.

[Eihän mitään toki kannata delegoida, vaikka nääntyisikin työtaakan alle - eihän kukaan muu kuitenkaan osaa tehdä mitään, ainakaan oikein!]

Yksinkertaisesti vanhempia ei ehkä haluta näkemään tiettyjä salassa pidettäviä asioita. Usein kyseessä voivat olla sellaiset perheiden ongelmat, joita ei haluta, varsinkaan pienessä kunnassa, yleiseen 'jakoon' vanhempien keskuuteen.

[Opetus on siitä huolimatta avointa. Tuskinpa opettaja puhuu tunnilla - muiden lasten kuullen! - kenenkään salassa pidettävistä asioista, ja lasten, erityislastenkaan, käyttäytymistä puolestaan on turha yrittää salailla.]

Jos kyse ei ole ongelmista luokassa, voin sanoa, että kaikki opettajat eivät halua tai tarvitse vanhempien apua koulussa. Nuori opettaja voi olla arka taidoistaan, kuten kuka tahansa ollessaan ensimmäisiä vuosia työssään. Ja vanhempi opettaja onkin sitten niin 'pätevä', ettei hän apua tarvitse. Neuvoisin etenemään asiassa hienotunteisesti ja aistit tarkkoina.

[Vanhempien ja kyläkoulun henkilökunnan välit olivat kaiken kaikkiaan hyvin tuttavalliset ja suorastaan sydämelliset, joten en pelännyt astuvani opettajan varpaille.]

Uudenlainen opettajankoulutus muuttaa asenteita toivottavasti vähitellen. Ei siis mennä tyvestä puuhun tässäkään asiassa!

[Älkää siis, vanhemmat, olko itse aloitteellisia, vaan odottakaa, että ehkä joskus sukupolvien päästä opettajat alkavat tajuta vanhemmissa piilevät voimavarat ja ymmärtävät, että kodin ja koulun yhteistyö voisi olla muutakin kuin koulun kodille sanelemia vaatimuksia!]

Oppilashuoltotyö(ryhmät) ovat kouluissa nykyään pakollisia. Niihin voi mennä puhumaan ongelmista koulussa. Kannattaa kuitenkin keskustella ensin rehtorin tai luokanopettajan kanssa. Kunnalla on velvollisuus järjestää kuraattoripalvelu (sosiaaliset asiat) ja psykologipalvelu, jos vanhemmat haluavat lapsensa asioita käsitellä koulun ulkopuolisen asiantuntijan kanssa. Em. asiat täytyy voida järjestää tarvittaessa koulun tietämättäkin. Opettajalla on velvollisuus järjestää väh. kerran vuodessa ns. vanhempainvartit ja, tai vanhempainilta esim. osana koko koulun yhteistä vanhempainiltaa (siis omassa luokassa). Opettajalle voi soittaa (työaikana) pienemmästäkin asiasta. Voithan selittää, että et tiennyt pitääkö kys. asiasta olla huolissaan.

[En haastattelussa ilmaissut, että lapsellani olisi ollut ongelma.]

Sensijaan lehtien palstoilla esitetyt, omalla nimellä julkaistut arvostelut opettajaa kohtaan näyttävät ala-arvoisilta ja ilkeämielisiltä.

[Jutussa ei sanallakaan arvosteltu opettajaa tai opettajia, vaikka pari kehitysideaa kodin ja koulun yhteistyön lisäämiseksi esitinkin! Toimittaja teki jutusta tarkoituksellisesti hyvin myönteisen.]

Tarkoittamassani lehtijutussa ei ainakaan mainittu, että juuri sinun lapsesi koulussa asiat on hoidettu hyvin. Siis olen tehnyt päätelmäni. Asiassa on pettänyt myös toimittajan arvostelukyky. Ei ole vaikeata pienessä kunnassa selvittää, mistä koulusta ja kenestä tai keistä opettajista on kyse. Jokainen ajatteleva ihminen saattoi lukea rivien välistä, että halusit julkisesti nöyryyttää huonosti yhteistyötä tehnyttä opettajaa ja ehkäpä koko koulua. Kas kun et tarjonnut juttua iltapäivälehtien lööpeiksi!

[En edelleenkään ymmärrä, mistä kirjoittaja on saanut päähänsä, että artikkelissa olisi väitetty jonkun opettajan tehneen 'huonosti yhteistyötä' - päinvastoin esimerkit oli valittu positiivisesta päästä haluten tuoda esiin, että vanhempien aloitteellisuus tuottaa myönteisiä tuloksia.]

Onko kyse kostosta, kun sinusta ei ole oikein pidetty tai sinulle on yli-innokkaana äitinä naureskeltu koululla? Jos haluat aitoa yhteistyötä lastesi koulun kanssa, se vaatii huomattavasti sivistyneempää otetta ja koko kyläyhteisön ja kaikkien vanhempien päätöstä koulun kanssa. Onkohan joku vanhempi omasta mielestään täydellinen kasvattaja? Mitä tapahtuisi, jos joku paljastaisi lehtien palstoilla teidän vanhempien taitojen puutteet nimeltä mainiten? Opettajallahan ei ole tähän oikeutta, vaikka aineksia löytyisi pilvin pimein joka luokasta joka vuosi. Lakitupa kutsuisi välittömästi. Näin pitäisi tapahtua myös päinvastaisessa tilanteessa. Kunnianloukkaus on aika paha asia kenelle tahansa. Uuden kouluvuoden aloittaminen ei taida nyt olla kovin ruusuista siellä Kihniössä sinun lapsillesi. Olisikohan syytä vaihtaa koulua tai jopa paikkakuntaa? Joku toinen opettaja saattaisi olla halukas 'tanssimaan sinun pillisi mukaan' paremmin. Aloitus puhtaalta pöydältä voisi olla ihan hyvä ajatus. Voithan tietysti käydä esittämässä julkisen anteeksipyynnön, sillä tuskin olet etukäteen neuvotellut opettajan kanssa aikomuksistasi lehtijuttuun.

[Kirjoittaja yltyy tässä sellaiseen kiihkoon, että herää epäilys, olisiko kirjoittaja mahdollisesti liikkeellä jonkun oman paikkakuntamme opettajan innostamana... Juttu oli kirjoitettu hyvin rakentavassa hengessä, mutta moni kokee kaikki uudet ideat uhaksi ja itseensä kohdistuvaksi kritiikiksi.]

Neuvoisin nyt kuitenkin antamaan työrauhan koululle, missä sitten ikinä lapsesi ovatkin. Et kai halua olla opettajien painajainen. Niin kauniita sanoja yhteistyöstä latelit lehdessä. Opetushallituksen esitykset ja vaatimukset ovat useimmiten 'herrojen kotkotuksia' ja työhuoneen pöydän ääressä laadittuja, kaukana käytännön työstä. Niitä ei kannata ottaa ihan niin sanatarkasti, varsinkin kun niistä kuultaa läpi uusien, vaihtuvien johtajien itsensä esille tuomisen tärkeys.

[Niinpä, mitäs me "opetushallituksen herrojen" ohjeista - "meidän koulussa" toimitaan ihan niin kuin on toimittu vuosikymmeniä!]

T. Kaikkea hyvää toivova Yhteishyvän lukija

PS Olen pahoillani mahdollisista painovirheistä. Koneeni näppäimistö ei tottele joka käänteessä. En siis ole lukihäiriöinen. Harmi myös, että lehtijuttu sattui käteeni vasta äskettäin. Taidan olla vähän myöhässä, mutta tulipahan kirjoitettua.

PPS TÄMÄN KIRJEEN JULKAISEMINEN MISSÄÄN MEDIASSA TAI MUUALLAKAAN ON EHDOTTOMASTI KIELLETTY! Tämä on tarkoitettu sinulle pohdittavaksi, kun niin reippaasti esiinnyit omalla nimelläsi."

[Sanoo ihminen, joka ei uskalla kirjoittaa omaa nimeään kirjeensä alle. Ei ihan vaikuta siltä, että hän toivoisi minulle "kaikkea hyvää"...]

Kuinkahan paljon pahempaa ryöpytystä olisinkaan saanut, jos kirjoittaja olisi tiennyt minun ryhtyneen opettamaan nuorempia lapsiani kotona?!

En vielä malttanut lopettaa!

Löysin arkistoistani niin kivoja kotiopetuskuvia vuodelta 2013, etten malttanutkaan päättää kirjoittelua loppukaneettiin! Kävi vähän kuin säveltäjä Heikki Klemetille, jolta ilmestyi vuonna 1945 omaelämäkerrallinen teos "Viimeiset kuvat" ja seuraavana vuonna "Ei ne olleetkaan viimeiset"... :D

Silloisen ekaluokkalaisen touhuja:

Poika keksi harjoitella koripunontaa jäätelötikuilla.

Lätynpaisto puuliedellä sujui!

Kirjoitusharjoittelua lempiaiheesta...

Ekaluokkalaisen ja neljäsluokkalaisen yhteisiä juttuja:

Neljäsluokkalainen kokosi Kuun karttaa esittävän palapelin ja ekaluokkalainen kolmiulotteisen maailmankartan nähtävyyksineen.

Legoilla rakenneltiin joka päivä ja paljon! Se kehittää kuulemma matemaattista ajattelua, ja matematiikka onkin nykyään molempien vahva laji - no, en tiedä, onko näillä asioilla yhteyttä...

Muita neljäsluokkalaisen oppimiskokemuksia:

Keppihevosia syntyi kuin liukuhihnalta...

Pienemmät hevoset saivat tallin ja muut pikkuotukset talon.

Välillä täytyi voimistella!

Ja sitten taas askartelemaan - tällä kertaa syntyi tupsukoista ja helmistä söpö toukka.

Seitsemäsluokkalainen omassa oppimistyössään:

Legoilla rakentelu maistui hänellekin. Matematiikka oli ja on lempiaineita.

Myöhemmin samana päivänä harjoiteltiin puuron keittoa - kotitalous ei kuulunut suosikkeihin.

Kätköistä löytynee muitakin kuvia, joten ehkä toiste lisää... Tulee tässä samalla järjestettyä digikuva-arkistot!

Loppukaneetti

Kotiopetuksemme alkoi kyläkoulun loputtua. Nyt 12-vuotinen kotiopetusura lienee viimein lopussa... Nuorin tytär halusi kouluun kolme vuotta sitten, 6. luokalle, ja nuorempi poika vuosi sitten, 5. luokalle. Vanhin poika kävi alusta loppuun kotikoulua ja lähti tänä syksynä hyvin paperein opiskelemaan kansanopistolukioon.

Kotiopetus opetti myös minua. Huomasin muun muassa, miten pintapuolisesti olin tullut seuranneeksi vanhempien tyttärien koulunkäyntiä - lähes kaikkien muiden vanhempien tapaan luotin siihen, että koulu hoitaa asian. (Toisaalta opettajat taisivat seurata lasten oppimista vielä pintapuolisemmin, koska esimerkiksi yhden lapsen lukihäiriöepäily syntyi ensiksi meillä kotona; epäilylle ei kuitenkaan saatu vahvistusta ennen kuin vuosien päästä lukiossa!!!) Kotiopetettujen lasten siirryttyä kouluun olen vähitellen vajonnut lähes entiseen huolettomuuteen... :D

Viiden lapsen kanssa panee väkisinkin merkille, miten eri tavalla kukin oppii ja suhtautuu opiskeluun. Pitäisi olla herkkänä kunkin lapsen ominaispiirteiden ja oppimistyylien suhteen, jotta ei automaattisesti odottaisi nuorempien sisarusten olevan samanlaisia oppijoita kuin isosiskot ja -veljet.

Voin vain toivoa kotiopetuksen ja erilaisten vaihtoehtoisten oppivelvollisuuden suoritustapojen yleistyvän Suomessa niin paljon, että kotioppijaperheet pääsevät halutessaan osaksi laajempaa kotiopetusyhteisöä. Asuinseudullamme oli muutama vuosi sitten lupaava tilanne, kun useassa naapurikunnassa oli kotiopetuksesta kiinnostuneita perheitä, mutta loppujen lopuksi kaikki toiset perheet muuttivat pois ja jäimme taas yksin.

Kotikouluperheille olisi suurta tukea eri-ikäisten ihmisten oppimiskeskuksista, jollaisia voitaisiin perustaa vaikkapa lopetettuihin kyläkouluihin. Saman katon alla olisi kerhoja, kursseja ja leirejä kaikenikäisille, ja kotikoululaisetkin pääsisivät osallisiksi vilkkaasta sosiaalisesta elämästä.

Jos Suomeen jonakin päivänä perustetaan sekulaari kotiopetusyhdistys, ottakaa yhteyttä - olen mielihyvin mukana!

Antiikin Kreikka inspiroi nykylastakin

Löysin nuorimman tyttären 8-vuotiaana tekemiä Kreikan taruston sekä Iliaan ja Odysseian innoittamia taideteoksia:

Afroditen kissa

Afroditen temppeli

Demeterin temppeli

Haadeksen temppeli

Kyklooppi

Pallas Athenen temppeli

Persefonen temppeli

Poseidonin temppeli

Zeuksen temppeli

Huomaattehan temppeleissä kuhunkin jumalaan viittaavaan väri- ja kuvasymboliikan?!

Antiikin Kreikan tarusto jaksaa siis todella innostaa nykylapsia! Aiheen käsittelyyn löytyy valtavasti mielikuvitusta kiehtovaa materiaalia; esimerkiksi Odysseuksen tarinasta lienee monta piirroselokuvaa.

Rick Riordanin Percy Jackson -nuortenkirjasarja tuo antiikin jumalat nykyaikaan: päähenkilö saa tietää olevansa jumalten jälkeläinen ja joutuu ystävineen huimiin seikkailuihin. Hän alkaa nähdä ADHD:nsa ja lukihäiriönsäkin uudessa, positiivisemmassa valossa. Ensimmäinen osa "Salamavaras" on luettu myös äänikirjaksi - jännittävä tarina takaa, että Kreikan jumaltarustot painuvat mieleen! Sarjan kahdesta ensimmäisestä osasta on tehty elokuvat, joiden ikäraja on 12 vuotta.