Erään opettajan sisäinen maailma

Minua haastateltiin takavuosina koulun ja kodin yhteistyöstä Yhteishyvä-lehden artikkeliin - kaksi vanhinta lastanihan ovat käyneet "ihan tavallista" koulua. Kerroin muutamia kokemuksiani tapani mukaan hyvin neutraalisti ja asiallisesti, ja ne julkaistiin varsinaisen artikkelin ohessa "sivulaatikossa". Pian lehden ilmestymisen jälkeen sain nimettömän kirjeen joltakulta opettajalta, joka purki kaiken vuosien mittaan kertyneen turhautumisensa minuun.

Julkaisin kirjeen 24. 4. 2015 Suomen kansan härskimpää kansanperinnettä esittelevässä "Katoavaa kansanperinnettä"-blogissani (https://katoavaakansanperinnetta.blogspot.fi/). Mutta koska aiheena on koulu sekä kodin ja koulun "yhteistyö", se sopii aiheensa puolesta myös tänne - ja valaissee osaltaan nihkeää suhtautumistani koulumaailmaan...

Jäljennän kirjeen tähän kirjoitusvirheineen kaikkineen - enkä malta olla kommentoimatta (valitettavasti Yhteishyvä-lehden nettisivut ovat muuttuneet enkä enää löydä kyseistä artikkelia, jotta voisitte itse arvioida, oliko kirjoittajalla syytä tuohtumukseensa):

"Hyvä Taina!

Minulla nousivat karvat pystyyn ja pulssi kohosi, kun lun 'Asiaa opettajalle' -jutun Yhteishyvästä. Hämmästyin käsitystäsi hyvän yhteistyön aloittamisesta opettajan kanssa. Jos tutustumispäivänä yllättäen istahdat luokan perälle seuraamaan, että mitä tilaisuudessa tapahtuu, niittaat tällä epähienolla teolla epäilyksen lapun luokan seinälle. Päivä on tarkoitettu tuleville ekaluokkalaisille! Sinähän olet jo koulusi käynyt? Vanhemmille jaetaan muuta, tärkeätä tietoa koulun muissa tiloissa, ainakin meilläpäin.

[Kyseinen tapaus sattui, kun menimme tutustumispäivänä ensimmäistä kertaa meille outoon kouluun ja tapasimme aivan tuntemattoman opettajan. Lastemme aiemmassa koulussa oli ollut normaalia, että vanhemmat olivat jääneet koko tutustumispäivän ajaksi luokan perälle istumaan ja tutustumispäivä oli ollut tarkoitettu yhtä lailla vanhemmille kuin lapsille. Kun lähikoulumme lopetettiin, vanhemmille ei tarjottu minkäänlaista tilaisuutta tutustua lasten uuteen kouluun, sen tiloihin, tapoihin tai opettajiin. Myöskään tutustumispäivänä ei vanhemmille ollut mitään tiedotustilaisuutta. Onko ihme, jos halusin saada edes jonkinlaisen käsityksen siitä, mihin lapseni oli menossa? Moni muu vanhempi halusi samaa, mutta uskalsi jäädä luokkaan vasta minun näytettyäni esimerkkiä. Yleensä opettajat valittavat, että vanhemmat eivät ole tarpeeksi kiinnostuneita lapsensa koulunkäynnistä - mutta eipä kiinnostustakaan näköjään arvosteta!]

Opettaja tutustuu tuleviin oppilaisiinsa - hän haluaa tehdä sen ihan rauhassa, ilman ylimääräisiä silmäpareja, ilman näytösluontoisuutta. Hän haluaa olla oma itsensä ja toivoo, että lapsetkin olisivat. Vanhemmat ovat tässä tilanteessa liikaa, yksikin vanhempi.

[Miksi vanhemmat eivät sitten olleet edellisessä koulussa "liikaa", vaan heidät toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi?]

Täytyy uskaltaa jättää oma 'pienokaisensa' pariksi tunniksi uuden opettajan huostaan. Ei siellä mitään niin pahaa tapahdu, että äidin täytyisi olla mukana.

[Kirjoittaja siis epäilee minua ylisuojelevuudesta?]

Johtuiko epäilyksesi omista ikävistä koulukokemuksistasi vai olitko liikkeellä negatiivisten huhujen perusteella? Tätä kannattaa pohtia. Olihan sinulla tietoa jo vanhempien lapsiesi perusteella asioista.

Voin sensijaan kertoa, että et ole ainut lisäpaine lajissasi nykyopettajalle. [!] Opettajilla on nykyään valtavia paineita, uudempaa termiä käyttääkseni, valtavia haasteita työssään, jonkalaisia ei ole ollut esim. 10-15 vuotta sitten.

Joitakin esimerkkejä: HENKILÖKOHTAISET OPETUSSUUNNITELMAT (HOJKS) heikosti menestyville eri oppiaineisiin (seuranta kerran pari vuodessa, kirjallinen päivitys vanhempien ja erityisopettajan kanssa ja tietysti jatkuva yhteydenpito vanhempiin sekä yksilöllinen opetus siinä sivussa, muun työn ohessa). OPPIMISSUUNNITELMAT mm. ulkomaalaistaustaisille oppilaille (samat lisätehtävät kuin edellä). KOULUN UUDET OPETUSSUUNNITELMAT on laadittu kahteen kertaan lyhyen aikavälin sisällä. Opettajat ovat tehneet tämän valtavan työn työajan ulkopuolella, tuntien aikana!! tai ties koska. INTERNET on tullut isoksi lisärasitukseksi - sähköpostit on luettava päivittäin ja niihin on tietysti vastattava mieluiten heti. Lasten vanhemmilla on ilmeisesti aikaa puuhastella kirjeiden parissa työajallaan.

[Vanhempien yhteydenotothan ovat opettajan kannalta tietenkin aikaa vievää "puuhastelua"?]

Opettajat sensijaan eivät voi tuntien aikana istua tietokoneen ääressä. Se työ tehdään vasta päivän päätyttyä. Lisäksi omassa kunnassani kaikki koulutustiedot, kyselyt, jopa omaa koulua koskevat tiedotteet tulevat sähköisessä muodossa. Ajan hermolla täytyy pysyä ja istua koneen ääressä. Välitunnit ovat valmistautumista seuraavaan tuntiin; valvontoja, neuvotteluja, puhelinyhteyksiä ja lepoakin. Joistakin VANHEMMISTA on tullut aggressiivisia omien elämäntilanteidensa myötä. MIELENTERVEYSONGELMAT kodeissa, vanhemmilla, ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti. Tämä näkyy koulussa, lapsissa. Ongelma on todella iso, se näkyy joka päivä: on ahdistuneisuutta, häiriköintiä, läksyt tekemättä, päänsärkyä, vatsan kipeyttä, itkuherkkyyttä, poissaoloja paljon, lapsi saattaa olla 'henkisesti poissaoleva' jne... eri lapsilla eri oireita. OPETTAJAN TULEE KYETÄ OLEMAAN psykologi, sosiaalityöntekijä, lääkäri, äiti, isä ja ennen kaikkea vahva aikuinen ja opettaja.

[Luulisi, että opettaja siis ilahtuisi aktiivisista vanhemmista, jotka ovat positiivisesti uteliaita lapsensa uuden koulun suhteen!]

KAIKISSA KOULUISSA EI OLE OMAA KURAATTORIA, omaa PSYKOLOGIA tai edes ERITYISOPETTAJAA päivittäin. LÄÄKÄRISTÄ omalla koululla nyt puhumattakaan. RAHATILANNE on aika tiukka monissa kunnissa. OPPIMATERIAALEISTA on pulaa, jopa OPPIKIRJOISTA ja OPETTAJAN OPPAISTA eri oppiaineissa. OPETUSTEHTÄVIIN tulee koko ajan UUSIA ASIOITA, jopa UUSIA OPPIAINEITA (esim. fysiikka-kemia alakouluun - ent. ala-aste). TIETOKONEISIIN kunnissa kyllä löytyy rahaa!

Ensi syksystä alkaen VANHEMMILLE TULEE TARJOTA ON-LINE -TIEDOT oppilaan menestymisestä kokeissa ja kaikesta muusta arvosteluun vaikuttavasta internetin välityksellä päivittäin, tietysti työajan ulkopuolella. Lasten ei enää tarvitse huolehtia esim. koetietojen viemisestä vanhemmlle. (Minkälaisia aikuisia näistä kasvatetaankaan?) Tämä on tulossa myöhemmin kaikkiin kouluihin, jos ei vielä ole käytössä. Opettajat tiedostavat nämä paineet.

LISÄKOULUTUSTARVE on opettajilla em. syistä suuri. Se tapahtuu joko omalla ajalla la-su, tai työpäivien aikana, jolloin työtaakka on kaksinkertainen - yleensä epäpätevä sijainen tarvitsee tarkat kirjalliset ohjeet jotta voi selvitä työstä. Niiden laatiminen vie aikaa. Useimmiten koulutukseen kuluu myös omaa rahaa, koska alallamme ei tunneta ns. päivärahoja. KOULUTTAUTUMINEN on siis omasta innostuksesta lähtevää, jopa usein Kesäyliopistossa taaapahtuvaa ja kallista.
Kaiken edellä luetellun lisäksi (nuo olivat vain joitakin esimerkkejä viime aikoina tulleista lisätöistä) opettajan tulee pysyä tasapainoisena (mahdollisesti myös oman perheen vanhempana), ymmärtäväisenä tukijana, jopa vanhempien terapeuttina ja kyetä tekemään sellaistakin kuin OPETUSTYÖTÄ SÄÄNNÖLLISESTI.

Kun sitten on pitänyt VANHEMPAINVARTIT ja -ILLAT, käynyt vuorollaan VANHEMPAINYHDISTYKSEN kokouksissa, osallistunut KOULUN MONIIN TAPAHTUMIIN (kokeiden ja tuntien valmistelun, kokeiden korjausten, oppimateriaali- ja oppikirjatilaustyön, opettajakokousten, päiväkotiyhteystyön, todistusten kirjoittamisen, lausuntojen laatimisen, tutkimuskyselyihin vastaamisten, oppilashuoltotyön yms. jälkeen), keväällä alkaakin RETKIVALMISTELU (joita on toki voitu tehdä pitkin vuottakin). Sitten vielä toukokuussa 1-2-luokkien opettajilla on ohjelmassa sinänsä kiva päivä; TULEVIEN EKALUOKKALAISTEN TUTUSTUMINEN KOULUUN. Voipa olla, että opettaja alkaa olla melko lailla puhki ja loman tarpeessa. Mielentila saattaa olla herkkää lajia. Onkohan mukavaa saada utelias äitiluokan perälle tarkkialemaan, miten opettaja tutustuu hänen kullannuppuunsa? Eihän sinullakaan käy tarkkailijoita kotonasi katsomassa, miten kasvatat lapsiasi (ellet ole lastensuojelun asiakas)?

[Minäkään en käy opettajan kotona katsomassa, miten hän kasvattaa lapsiaan. Mutta julkista opetusta saa kuka tahansa käydä tarkkailemassa - muulloinkin kuin tutustumispäivänä - ellei jossain tilanteessa ole erityistä perustetta kieltää sitä.]

Huomaatko, että jos yhteistyö kangerteli ekaluokan aikana, vika saattoi olla sinussa? Käytöksesi oli ehkä liian tungettelevaa alussa - tarkoituksellisen yllätyksellinen.

[Paitsi että opettaja, joka oli pitkään opettanut paikkakunnalla, myös kyläkouluissa, varmasti tunsi kyläkouluilla vallinneen käytännön, että vanhemmat jäivät tutustumispäiväksi seuraamaan opetusta! Tietenkin hän saattoi yllättyä, että joku halusi tuoda tämän kodikkaan tavan mukanaan.]

Opettajalle saattoi tulla epävarma olo, tai sinusta jäi suorastaan huono maku. Olisikohan sinun syytä keksiä itsellesi muita harrastuksia päivän ajaksi? Kotikunnassasi on varmaan vanhuksia, jotka kaipaavat apuasi ja seuraasi. On varmasti myös pienten lasten äitejä, jotka tarvitsevat aktiivisuuttasi arjessa. Otapa yhteyttä kunnan viranomaisiin, jos sinulla on liikaa aikaa! Ei ole hyvä tunkeutua kouluun, jos ei ole pyydetty, vaikka sinne onkin luvallista mennä.

[Vanhemman on siis parempi kiinnostua mistä tahansa muusta paitsi oman lapsensa uudesta koulusta? Jopa tutustumispäivänä vanhemman ilmaantuminen kouluun koetaan "tunkeutumiseksi"!]

Vanhemmat lapsesi ehkä ihan oikeasti häpeävät sinua, jos olet ryhtynyt maanvaivaksi. Koulu ei ole suojatyöpaikka, eikä myöskään työn avulla itselleen terapiaa hakevien paikka. Annetaan rauha omille lapsille olla vähän aikaa erossa äidistä ja isästä itsenäistymässä ja sosiaalistumassa muiden lasten joukossa! Kyllä koulusta pyydetään apua, kun sitä tarvitaan. (Lapset voivat itse opetella päällystämään kirjoja muovilla.)

[Tuo viimeinen heitto viittasi kertomaani, että olin auttanut pikkuruista kyläkouluamme kirjojen päällystämisessä. En siis oppilaiden kirjojen - ne hoiti jokainen edelleen kotonaan - vaan opettajan käsikirjastoon kuuluvien oppimateriaalien. Kyläkoulu vaatii vanhemmilta talkoohenkeä, ja halusin tarjota opettajalle apuani jossain, minkä tiesin osaavani; opettajalla kun oli peräti neljä luokkaa opetettavanaan yhdysluokkana. Kiitos arvostuksesta, nimetön kirjoittaja!]

Haluan vielä tuoda esille muutamia tärkeitä seikkoja:
Sinulla ei välttämättä ole tietoa luokan muiden oppilaiden ongelmista. Olivatpa ne sitten oppimiseen tai käyttäytymiseen, vaikeisiin kotioloihin tms. liittyviä. Opettajaa sitoo täysi vaitiolovelvollisuus tällaisissa asioissa. Hänellä saattaa olla täysi työ em. asioiden kanssa. Kaikki tuollainen aiheuttaa valtavasti lisätyötä; yhteydenottoja, paperityötä ja raskautta päivittäisessä tuntityöskentelyssä. Töiden delegointi oppilaiden vanhemmille tässä tilanteessa voi tuntua vastentahtoiselta.

[Eihän mitään toki kannata delegoida, vaikka nääntyisikin työtaakan alle - eihän kukaan muu kuitenkaan osaa tehdä mitään, ainakaan oikein!]

Yksinkertaisesti vanhempia ei ehkä haluta näkemään tiettyjä salassa pidettäviä asioita. Usein kyseessä voivat olla sellaiset perheiden ongelmat, joita ei haluta, varsinkaan pienessä kunnassa, yleiseen 'jakoon' vanhempien keskuuteen.

[Opetus on siitä huolimatta avointa. Tuskinpa opettaja puhuu tunnilla - muiden lasten kuullen! - kenenkään salassa pidettävistä asioista, ja lasten, erityislastenkaan, käyttäytymistä puolestaan on turha yrittää salailla.]

Jos kyse ei ole ongelmista luokassa, voin sanoa, että kaikki opettajat eivät halua tai tarvitse vanhempien apua koulussa. Nuori opettaja voi olla arka taidoistaan, kuten kuka tahansa ollessaan ensimmäisiä vuosia työssään. Ja vanhempi opettaja onkin sitten niin 'pätevä', ettei hän apua tarvitse. Neuvoisin etenemään asiassa hienotunteisesti ja aistit tarkkoina.

[Vanhempien ja kyläkoulun henkilökunnan välit olivat kaiken kaikkiaan hyvin tuttavalliset ja suorastaan sydämelliset, joten en pelännyt astuvani opettajan varpaille.]

Uudenlainen opettajankoulutus muuttaa asenteita toivottavasti vähitellen. Ei siis mennä tyvestä puuhun tässäkään asiassa!

[Älkää siis, vanhemmat, olko itse aloitteellisia, vaan odottakaa, että ehkä joskus sukupolvien päästä opettajat alkavat tajuta vanhemmissa piilevät voimavarat ja ymmärtävät, että kodin ja koulun yhteistyö voisi olla muutakin kuin koulun kodille sanelemia vaatimuksia!]

Oppilashuoltotyö(ryhmät) ovat kouluissa nykyään pakollisia. Niihin voi mennä puhumaan ongelmista koulussa. Kannattaa kuitenkin keskustella ensin rehtorin tai luokanopettajan kanssa. Kunnalla on velvollisuus järjestää kuraattoripalvelu (sosiaaliset asiat) ja psykologipalvelu, jos vanhemmat haluavat lapsensa asioita käsitellä koulun ulkopuolisen asiantuntijan kanssa. Em. asiat täytyy voida järjestää tarvittaessa koulun tietämättäkin. Opettajalla on velvollisuus järjestää väh. kerran vuodessa ns. vanhempainvartit ja, tai vanhempainilta esim. osana koko koulun yhteistä vanhempainiltaa (siis omassa luokassa). Opettajalle voi soittaa (työaikana) pienemmästäkin asiasta. Voithan selittää, että et tiennyt pitääkö kys. asiasta olla huolissaan.

[En haastattelussa ilmaissut, että lapsellani olisi ollut ongelma.]

Sensijaan lehtien palstoilla esitetyt, omalla nimellä julkaistut arvostelut opettajaa kohtaan näyttävät ala-arvoisilta ja ilkeämielisiltä.

[Jutussa ei sanallakaan arvosteltu opettajaa tai opettajia, vaikka pari kehitysideaa kodin ja koulun yhteistyön lisäämiseksi esitinkin! Toimittaja teki jutusta tarkoituksellisesti hyvin myönteisen.]

Tarkoittamassani lehtijutussa ei ainakaan mainittu, että juuri sinun lapsesi koulussa asiat on hoidettu hyvin. Siis olen tehnyt päätelmäni. Asiassa on pettänyt myös toimittajan arvostelukyky. Ei ole vaikeata pienessä kunnassa selvittää, mistä koulusta ja kenestä tai keistä opettajista on kyse. Jokainen ajatteleva ihminen saattoi lukea rivien välistä, että halusit julkisesti nöyryyttää huonosti yhteistyötä tehnyttä opettajaa ja ehkäpä koko koulua. Kas kun et tarjonnut juttua iltapäivälehtien lööpeiksi!

[En edelleenkään ymmärrä, mistä kirjoittaja on saanut päähänsä, että artikkelissa olisi väitetty jonkun opettajan tehneen 'huonosti yhteistyötä' - päinvastoin esimerkit oli valittu positiivisesta päästä haluten tuoda esiin, että vanhempien aloitteellisuus tuottaa myönteisiä tuloksia.]

Onko kyse kostosta, kun sinusta ei ole oikein pidetty tai sinulle on yli-innokkaana äitinä naureskeltu koululla? Jos haluat aitoa yhteistyötä lastesi koulun kanssa, se vaatii huomattavasti sivistyneempää otetta ja koko kyläyhteisön ja kaikkien vanhempien päätöstä koulun kanssa. Onkohan joku vanhempi omasta mielestään täydellinen kasvattaja? Mitä tapahtuisi, jos joku paljastaisi lehtien palstoilla teidän vanhempien taitojen puutteet nimeltä mainiten? Opettajallahan ei ole tähän oikeutta, vaikka aineksia löytyisi pilvin pimein joka luokasta joka vuosi. Lakitupa kutsuisi välittömästi. Näin pitäisi tapahtua myös päinvastaisessa tilanteessa. Kunnianloukkaus on aika paha asia kenelle tahansa. Uuden kouluvuoden aloittaminen ei taida nyt olla kovin ruusuista siellä Kihniössä sinun lapsillesi. Olisikohan syytä vaihtaa koulua tai jopa paikkakuntaa? Joku toinen opettaja saattaisi olla halukas 'tanssimaan sinun pillisi mukaan' paremmin. Aloitus puhtaalta pöydältä voisi olla ihan hyvä ajatus. Voithan tietysti käydä esittämässä julkisen anteeksipyynnön, sillä tuskin olet etukäteen neuvotellut opettajan kanssa aikomuksistasi lehtijuttuun.

[Kirjoittaja yltyy tässä sellaiseen kiihkoon, että herää epäilys, olisiko kirjoittaja mahdollisesti liikkeellä jonkun oman paikkakuntamme opettajan innostamana... Juttu oli kirjoitettu hyvin rakentavassa hengessä, mutta moni kokee kaikki uudet ideat uhaksi ja itseensä kohdistuvaksi kritiikiksi.]

Neuvoisin nyt kuitenkin antamaan työrauhan koululle, missä sitten ikinä lapsesi ovatkin. Et kai halua olla opettajien painajainen. Niin kauniita sanoja yhteistyöstä latelit lehdessä. Opetushallituksen esitykset ja vaatimukset ovat useimmiten 'herrojen kotkotuksia' ja työhuoneen pöydän ääressä laadittuja, kaukana käytännön työstä. Niitä ei kannata ottaa ihan niin sanatarkasti, varsinkin kun niistä kuultaa läpi uusien, vaihtuvien johtajien itsensä esille tuomisen tärkeys.

[Niinpä, mitäs me "opetushallituksen herrojen" ohjeista - "meidän koulussa" toimitaan ihan niin kuin on toimittu vuosikymmeniä!]

T. Kaikkea hyvää toivova Yhteishyvän lukija

PS Olen pahoillani mahdollisista painovirheistä. Koneeni näppäimistö ei tottele joka käänteessä. En siis ole lukihäiriöinen. Harmi myös, että lehtijuttu sattui käteeni vasta äskettäin. Taidan olla vähän myöhässä, mutta tulipahan kirjoitettua.

PPS TÄMÄN KIRJEEN JULKAISEMINEN MISSÄÄN MEDIASSA TAI MUUALLAKAAN ON EHDOTTOMASTI KIELLETTY! Tämä on tarkoitettu sinulle pohdittavaksi, kun niin reippaasti esiinnyit omalla nimelläsi."

[Sanoo ihminen, joka ei uskalla kirjoittaa omaa nimeään kirjeensä alle. Ei ihan vaikuta siltä, että hän toivoisi minulle "kaikkea hyvää"...]

Kuinkahan paljon pahempaa ryöpytystä olisinkaan saanut, jos kirjoittaja olisi tiennyt minun ryhtyneen opettamaan nuorempia lapsiani kotona?!