Kotiopetuksemme alkoi kyläkoulun loputtua. Nyt 12-vuotinen kotiopetusura lienee viimein lopussa... Nuorin tytär halusi kouluun kolme vuotta sitten, 6. luokalle, ja nuorempi poika vuosi sitten, 5. luokalle. Vanhin poika kävi alusta loppuun kotikoulua ja lähti tänä syksynä hyvin paperein opiskelemaan kansanopistolukioon.
Kotiopetus opetti myös minua. Huomasin muun muassa, miten pintapuolisesti olin tullut seuranneeksi vanhempien tyttärien koulunkäyntiä - lähes kaikkien muiden vanhempien tapaan luotin siihen, että koulu hoitaa asian. (Toisaalta opettajat taisivat seurata lasten oppimista vielä pintapuolisemmin, koska esimerkiksi yhden lapsen lukihäiriöepäily syntyi ensiksi meillä kotona; epäilylle ei kuitenkaan saatu vahvistusta ennen kuin vuosien päästä lukiossa!!!) Kotiopetettujen lasten siirryttyä kouluun olen vähitellen vajonnut lähes entiseen huolettomuuteen... :D
Viiden lapsen kanssa panee väkisinkin merkille, miten eri tavalla kukin oppii ja suhtautuu opiskeluun. Pitäisi olla herkkänä kunkin lapsen ominaispiirteiden ja oppimistyylien suhteen, jotta ei automaattisesti odottaisi nuorempien sisarusten olevan samanlaisia oppijoita kuin isosiskot ja -veljet.
Voin vain toivoa kotiopetuksen ja erilaisten vaihtoehtoisten oppivelvollisuuden suoritustapojen yleistyvän Suomessa niin paljon, että kotioppijaperheet pääsevät halutessaan osaksi laajempaa kotiopetusyhteisöä. Asuinseudullamme oli muutama vuosi sitten lupaava tilanne, kun useassa naapurikunnassa oli kotiopetuksesta kiinnostuneita perheitä, mutta loppujen lopuksi kaikki toiset perheet muuttivat pois ja jäimme taas yksin.
Kotikouluperheille olisi suurta tukea eri-ikäisten ihmisten oppimiskeskuksista, jollaisia voitaisiin perustaa vaikkapa lopetettuihin kyläkouluihin. Saman katon alla olisi kerhoja, kursseja ja leirejä kaikenikäisille, ja kotikoululaisetkin pääsisivät osallisiksi vilkkaasta sosiaalisesta elämästä.
Jos Suomeen jonakin päivänä perustetaan sekulaari kotiopetusyhdistys, ottakaa yhteyttä - olen mielihyvin mukana!
