tiistai 15. marraskuuta 2011

Miltä kotikoulussa näyttää?































Kun vanhempi poikamme aloitti kotikoulun, mieheni pohti, pitääkö yhdestä huoneesta sisustaa "kouluhuone". Esim. Montessori-menetelmässähän oppimistila ja -välineet pidetään selkeästi erillään muista tiloista ja välineistä. Kouluhuoneen sisustaminen olisi todella hauskaa, mutta arjessa on käytännöllisintä, että oppiminen niveltyy mahdollisimman luontevasti kotiympäristöön ja kodin toimintoihin. Niinpä meillä, kuten monessa muussakin perheessä, keittiö "kodin sydämenä" on luonteva opiskelupaikka. Lapset luonnollisesti oppivat kaiken aikaa ja kaikkialla, mutta myös ns. tavoitteellista oppimista tapahtuu meillä ympäri taloa, ja oppimisen kiihokkeita on joka puolella. Tärkeintähän on tarjota lapsille virikkeitä ja välineitä oppimiseen, jolloin he hoitavat suurimman osan oppimisesta ihan itse.


Keittiön iso pöytä on hyvä paikka taideprojekteille, ja kirjalliset tehtävät tehdään pitkälti saman pöydän ääressä, koska siihen mahtuvat kaikki lapset yhtaikaa, ja minulla on usein mahdollisuus samalla tehdä kotitöitä tai istua itsekin opiskelemassa omia kiinnostuksen kohteitani. Keittiökaappien oviin on kiinnitetty tekstaus-, käsiala- ja numeromallit, jotta ne ovat tarvittaessa helposti saatavilla. Jääkaapin ovessa on kirjain- ja numeromagneetit, joista lapset ovat tykänneet muodostaa sanoja tai tehdä toisille laskutehtäviä - leikkiä ja ajankulua, joka on samalla oppimista. Yksi keittiön kaapeista on varattu lasten oppikirjoille, kynille, vesiväreille yms.


Seuraavaksi suosituin opiskelupaikka on olohuone. Olohuoneen lattialle levittäytyvät askarteluprojektit, ja käsitöitä tehdään usein sohvalla; käsityötarvikkeet ja -välineet löytyvät enimmäkseen olohuoneesta. Käsitöitä tehdessämme kuuntelemme usein äänikirjoja, jotka nekin monesti liittyvät lasten ajankohtaisiin opiskeluaiheisiin, ja olohuoneen cd-soittimella kuunnellaan säännöllisesti myös tyttären englannin kirjan kappaleet (pojan kirjaan emme valitettavasti ole saaneet cd:tä) sohvalla lekotellen. Varastohuone on ompelukoneen sijoituspaikkana, joten koneompelutyöt tapahtuvat siellä, ja työhuoneessa katselemme dvd-elokuvia tietokoneelta. Lastenhuoneessakin opiskellaan, sillä tehokkaana ja ovelana ihmisenä olen liittänyt iltasadut osaksi opinto-ohjelmaa... Ja luonnollisesti niin lastenhuoneessa kuin muuallakin on hyllyittäin kirjoja kaikesta mahdollisesta!



Siis kaiken kaikkiaan "kotikoulu" taitaa näyttää ihan tavalliselta lapsiperheen kodilta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti