Minua haastateltiin taannoin Lokakuun liikkeen sivuille kotiopetuksesta:
Lokakuun liike kiinnostui asiasta, koska lastensuojelu- ja huoltajuuskiistoissa kotiopetusta pidetään yleisesti epäilyttävänä seikkana, jota voidaan käyttää oikeudessa yhtenä lisätodisteena vanhemman kelvottomuudesta. Esimerkiksi edistymistä valvova opettaja, koulun rehtori tai lapsen mielenterveysongelmia hoitava lääkäri saattaa tehdä lastensuojeluilmoituksen kotioppijasta. Koulunkäynti on niin vahva normi, että jopa psykologi saattaa kuvailla koulua "lapsen luontaiseksi ympäristöksi" (aika ironista, kun ottaa huomioon ihmisen kehityshistorian pituuden ja sen, että koulua on Suomessa laajemmin käyty vasta puolisentoista sataa vuotta), ja tokihan lapselle on haitallista olla poissa luontaisesta ympäristöstään?
Lastensuojeluviranomaisten edessä ja armoilla tavallinen kansalainen tuntee kipeästi voimattomuutensa. Yksityinen ihminen järjestelmää vastassa - lopputulos on aika varmasti ennustettavissa! Niinpä useat perheet ovat joutuneet alistumaan painostuksen edessä ja keskeyttämään kotiopetuksen ainakin siksi aikaa, että esimerkiksi lastensuojeluilmoituksen aiheettomuus on todettu. Joskus uhka on pitempiaikainen, jos lapsi tai nuori vaikkapa kärsii mielenterveysongelmista, ja silloin kotiopetus voi loppua kokonaan. Edes mielenterveysongelmien paheneminen koulussa ei - tietenkään! - ole todiste siitä, että kyseisen lapsen olisi parempi käydä kotikoulua...
Tässä yhteydessä tuli mieleeni kokemus Asperger-nuorten sopeutumisvalmennusleiriltä muutaman vuoden takaa. Oma nuoremme oli leiriläisistä ainoa kotioppija ja sattumoisin ilmeisesti myös ainoa, joka ei käyttänyt mitään psyykenlääkitystä... Muilla oli lähinnä masennuslääkityksiä pitkäaikaisen - usein jo ensimmäisellä luokalla alkaneen - koulukiusaamisen oireiden hoitoon ja lääkityksiä Aspergeriin usein liittyvän tarkkaavuushäiriön hoitoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti