tiistai 19. joulukuuta 2017

Linkki kotiopetusaiheiseen haastatteluun

Minua haastateltiin taannoin Lokakuun liikkeen sivuille kotiopetuksesta:

http://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/kotikoulu-on-oiva-vaihtoehto

Lokakuun liike kiinnostui asiasta, koska lastensuojelu- ja huoltajuuskiistoissa kotiopetusta pidetään yleisesti epäilyttävänä seikkana, jota voidaan käyttää oikeudessa yhtenä lisätodisteena vanhemman kelvottomuudesta. Esimerkiksi edistymistä valvova opettaja, koulun rehtori tai lapsen mielenterveysongelmia hoitava lääkäri saattaa tehdä lastensuojeluilmoituksen kotioppijasta. Koulunkäynti on niin vahva normi, että jopa psykologi saattaa kuvailla koulua "lapsen luontaiseksi ympäristöksi" (aika ironista, kun ottaa huomioon ihmisen kehityshistorian pituuden ja sen, että koulua on Suomessa laajemmin käyty vasta puolisentoista sataa vuotta), ja tokihan lapselle on haitallista olla poissa luontaisesta ympäristöstään?

Lastensuojeluviranomaisten edessä ja armoilla tavallinen kansalainen tuntee kipeästi voimattomuutensa. Yksityinen ihminen järjestelmää vastassa - lopputulos on aika varmasti ennustettavissa! Niinpä useat perheet ovat joutuneet alistumaan painostuksen edessä ja keskeyttämään kotiopetuksen ainakin siksi aikaa, että esimerkiksi lastensuojeluilmoituksen aiheettomuus on todettu. Joskus uhka on pitempiaikainen, jos lapsi tai nuori vaikkapa kärsii mielenterveysongelmista, ja silloin kotiopetus voi loppua kokonaan. Edes mielenterveysongelmien paheneminen koulussa ei - tietenkään! - ole todiste siitä, että kyseisen lapsen olisi parempi käydä kotikoulua...

Tässä yhteydessä tuli mieleeni kokemus Asperger-nuorten sopeutumisvalmennusleiriltä muutaman vuoden takaa. Oma nuoremme oli leiriläisistä ainoa kotioppija ja sattumoisin ilmeisesti myös ainoa, joka ei käyttänyt mitään psyykenlääkitystä... Muilla oli lähinnä masennuslääkityksiä pitkäaikaisen - usein jo ensimmäisellä luokalla alkaneen - koulukiusaamisen oireiden hoitoon ja lääkityksiä Aspergeriin usein liittyvän tarkkaavuushäiriön hoitoon.

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Kun tekstin tuottaminen on vaikeaa

Tarinoiden keksiminen ja oman tekstin tuottaminen käy joiltakuilta lapsilta kuin luonnostaan, mutta jotkut tarvitsevat etenkin aluksi paljon apua. Meillä kirjoittaminen ei ole ollut helppoa kummallekaan pojista; aiheiden ja ideoiden keksiminen on ollut vaikeaa ja käsin kirjoittaminen vastenmielistä ja hidasta.

Loin Poikien kirjoituksia -blogin (johon johtava linkki on sivupalkissa) julkaistakseni siinä poikien kotiopetusvuosina kirjoittamia tekstejä. Olen ylpeä heidän kirjallisen ilmaisunsa kehittymisestä vuosien mittaan, ja vanhempi poikahan saikin päättötodistukseensa äidinkielestä täyden kympin!

Aluksi koetimme perinteistä keinoa, kun tarinaideoita ei tahtonut syntyä poikien omassa päässä: he saivat leikata lehdestä jonkin kuvan ja koettaa kirjoittaa siitä - tai sitten minä valitsin kuvan, josta täytyi kirjoittaa vähintään tietty määrä virkkeitä, lapsen iän mukaan. Se ei meillä kuitenkaan oikein toiminut. Kuvat eivät tuntuneet antavan juurikaan ideoita.

Paremmin toimi tuttujen satujen ja tarinoiden uudelleen muokkaus, josta Poikien kirjoituksia -blogissa (https://poikienkirjoituksia.blogspot.fi/) on esimerkkejä. Mielestäni se on hyvä tapa opetella tarinan luomista! On mahdollista aloittaa myös yksinkertaisesti tutun sadun kertomisesta omin sanoin. Erityyppisiä tekstejä lukemalla ja erityyppisiä tarinoita uudelleen muokkaamalla lapsi oppii samalla hallitsemaan eri tyylilajeja.

Jos lapsella on erityinen mielenkiinnon kohde, sitä kannattaa käyttää hyväksi. On helpompi keksiä kirjoitettavaa, kun aihe on tuttu, ja tietenkin kiinnostavasta aiheesta on mukavampi kirjoittaa. Niinpä huomaatte, että meidän vanhemman pojan kirjoituksissa toistuu usein eräs aihepiiri... :)

Nyt, lukiessani uudelleen vanhemman pojan tarinoita vuosien jälkeen, on vaikea uskoa, että kirjoittaminen on ollut - ja on vieläkin - hänelle hankalaa ja vastenmielistä! Toisaalta lukijalla ei ole aavistustakaan, kuinka monta kyyneltä ja työtuntia pienenkin jutun kirjoittamiseen on kulunut... Yhtenä päivänä poika jaksoi yleensä kirjoittaa vain muutaman rivin, ja minun piti olla vieressä auttamassa. Kunkin uuden lauseen ideoimisessa ja sanoiksi sorvaamisessa oli työtä senkin jälkeen, kun ensiksi oli yhdessä keksitty kirjoituksen aihe ja hahmoteltu jonkin verran rakennetta.

Peruskoulun päättötutkintoon kuuluvat kirjallisuusaiheiset aineet poika sai kirjoittaa tietokoneella, mikä helpotti mekaanista puolta. Nuoremmalle pojalle kirjoittamisen mekaaninen puoli ei ole ollut yhtä vaikeaa, mutta häneltäkin syntyy paremmin juttua tietokoneen näppäimistöllä.